Lastensuojelu ei kykene suojaamaan suojelua tarvitsevia lapsia

Lastensuojelu on ajautunut tilaan, jossa suojelua tarvitsevia lapsia ei enää kyetä suojelemaan, eikä tukea tarvitsevia perheitä auttamaan. 

Mediassa on jatkuvasti keskusteltu lastensuojeluun liittyvistä ongelmia ja lastensuojelun kriisistä, ja hyvä niin, sillä nykyinen lastensuojelujärjestelmämme ei kykene enää hoitamaan sille lainsäädännössä määriteltyjä tehtäviä. Lastensuojelussa on jo pitkään toimittu hyvin eettisesti kestämättömällä pohjalla, ja työntekijät joutuvat jatkuvasti työskentelemään omien arvojensa ja resurssien välisessä ristipaineessa. Työntekijät joutuvat jatkuvasti tekemään työtä oman jaksamisensa äärirajoilla samanaikaisesti, kun lastensuojeluun tulee yhä monimuotoisemmista ja laaja-alaisemmista ongelmista kärsiviä lapsia, nuoria ja perheitä. 

Joissakin kunnissa on ajauduttu pahimmillaan tilanteeseen, jossa lastensuojelun avohuoltoon jonottaa satoja tukea tarvitsevia lapsia ja perheitä. Lapsille ei voida resurssien puutteiden vuoksi nimetä esimerkiksi lain määrittämää lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää. Lastensuojeluun jonottaa jatkuvasti lapsia, jotka kokevat kotona kaltoinkohtelua, hoidon laiminlyöntiä ja turvattomuutta. On vain ajan kysymys, milloin saamme lukea uudesta Vilja-Eerikan tapauksesta tai Latokartanon perhesurman kaltaisesta järkyttävästä tragediasta. On täysin käsittämätöntä, että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa ei ole pystytty luomaan sellaista turvaverkkoa, joka kykenisi suojelemaan suojelua tarvitsevia lapsia.

Yhteiskunnallisesti erittäin huolestuttava kehityssuunta on, että lastensuojeluun päätyy enenevissä määrin yhä huonokuntoisempia ja vakavasti oireilevimpia lapsia ja nuoria. Lastensuojelusta on ollut muita puutteellisia palveluja korvaava palvelu, mikä on erittäin vaarallista ja vahingollista. Lastensuojelussa ei pysytä vastaamaan erimerkiksi päihderiippuvaisten nuorten tuen tarpeisiin, sillä lastensuojelussa ei ole riittävää psykiatrista ja päihdehuollon osaamista. Pahimmillaan ongelmien kriisiytyessä lapsia joudutaan sijoittamaan kodin ulkopuolelle, kun lapset eivät saa tarvitsemiaan palveluja. 

Lastensuojeluasiakkuuksien kasvavaan määrään pyrittiin aikaisemmin vastaamaan sosiaalihuoltolain uudistuksella. Uudistuksen tavoitteena oli ehkäistä lastensuojeluasiakkuuksien määrää lisäämällä lapsille ja perheille tarjottavaa vahaista tukea. Uudistuksesta huolimatta kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut voimakkaasti, mikä on osoitus täydellisestä epäonnistumisesta. Lapsille ja perheille ei ole kyetty uudistuksesta huolimatta tarjoamaan riittävää ja varhaista tukea, mikä aiheuttaa nyt suurta inhimillistä, mutta myös taloudellista kärsimystä.

Lastensuojelun kriisin ratkaisemiseksi tarvitsemme nyt vahvaa poliittista tahtotilaa. Vastuuta lastensuojelun kriisistä ei voida sysätä yksittäisille työntekijöille, sillä vastuu kriisin ratkaisemisesta kuuluu poliittisille päättäjille. Tarvitsemme pikaisia toimia, jotta voimme välttyä peruuttamattomilta tragedioilta. Lastensuojelun kokonaisuudistus on ensimmäinen positiivinen askel kriisin ratkaisemiseksi, mutta ei voi olla niin, että uudistuksen läpivieminen vie vuosia ja mahdollisesti jopa kaatuu hallituksen vaihtuessa.  

Lastensuojelun tila on akuutti ja hälyttävä. Sulkemalla silmämme lastensuojelun kriisiltä, suljemme silmämme myös kaikilta niiltä suojelua ja apua tarvitsevilta lapsilta. Mikäli epäonnistumme lastemme hyvinvoinnista huolehtimisessa, tulee se näkymään meille moninkertaisesti tulevaisuudessa niin inhimillisissä kuin taloudellisissa kustannuksissa.