Lasten neuropsykiatrisia häiriöitä ei tunnisteta riittävästi

Lasten neuropsykiatriset häiriöt ovat lisääntyneet 2000-luvulla, mutta valtava määrä lasten neuropsykiatrisista häiriöistä jää kokonaan diagnosoimatta. Suurena yhteiskunnallisena haasteena on, ettei neurokirjon häiriöitä kyetä riittävästi tunnistamaan, jolloin lapset ja perheet jäävät herkästi tuen ulkopuolelle tai tarjotut tukimuodot ovat tilanteessa vääränlaisia. Kouluissa opettajat eivät useinkaan esimerkiksi tunnista, mistä lapsen toimintakyvyn ja itsesäätelyn vaikeudet johtuvat. Lapsi saattaa käyttäytymisensä pohjalta leimautua koulumaailmassa ’’hankalaksi lapseksi’’ ja ongelmien saatetaan ajatella olevan peräisin puutteellisesta vanhemmuudesta ja kotikasvatuksesta, vaikka näin ei todellisuudessa ole.

Nepsykirjon lapsilla erilaiset aistit ovat usein vahvempia, jonka seurauksena lapset reagoivat erilaisiin ärsykkeisiin tavallisesti muita herkemmin. Erilaiset ärsykkeet aiheuttavat lapselle muita enemmän kuormitusta, jolloin oman toiminnan ja käyttäytymisen ohjaaminen voi olla lapselle luonnollisesti haastavampaa. Nepsy-lapset ovat usein myös alttiimpia kiusaamiselle, mikä voi synnyttää heissä ajatusta siitä, että on erilainen ja tämän vuoksi muita huonompi. Kiusaamiskokemukset voivat synnyttää mielenterveysongelmia, kuten masennusta.

Lastensuojelu ei voi korvata puutteellista palvelujärjestelmää

Nepsykirjon lapset tarvitsevat usein enemmän ohjausta ja tukea arkeen ja sosiaalisiin tilanteisiin sekä riittävän varhain aloitettua kuntoutusta. Erityisen suuri tuen tarve erilaisissa nivelkohdissa, kuten koulun aloittamisvaiheessa. Suuren haasteen muodostaa kuitenkin koulujen puutteelliset resurssit, jonka seurauksena koulussa ei pystytä riittävästi vastaamaan nepsy-lasten yksilöllisiin tarpeisiin. Pahimmillaan lapsen neuropsykiatriset ominaisuudet muodostuvat esteeksi lapsen koulunkäynnille, sillä lapsi voi kokea jatkuvasti epäonnistuvan koulumaailmassa. Lopulta lapsi saattaa täysin jopa kieltäytyä kouluun lähtemisestä, sillä kokee sen aiheuttavan liian suurta painetta, stressiä ja pelkoa jatkuvasta epäonnistumisesta. Tanska on hyvä esimerkki siitä, kuinka lasten puutteellinen diagnosointi ja riittämätön tuki on johtanut tilanteeseen, jossa kolmannes autismikirjon lapsista ei käy koulua epäonnistuneen inkluusion vuoksi.

Riittämätön varhainen tuki aiheuttaa usein tilanteen kriisiytymistä ja ongelmien kasautumista. Vanhemmat voivat kokea keinottomuutta ja uupumusta, sillä perinteiset kasvatuskäytännöt eivät toimi lapsen toiminnan ohjaamiseen. Lapsi voi myös kokea epäonnistumista ja huonommuuden tunnetta, mikä lisää riskiä erilaisille mielenterveysongelmille, sosiaalisista suhteista vetäytymiselle ja syrjäytymiselle. Lopulta ongelmat voivat kasaantua ja kärjistyä niin, että lapsi päätyy lastensuojelun asiakkaaksi, vaikka tosiasiallisesti hänen kuuluisi olla muiden palvelujen piirissä. Tämä osoittaa palvelujärjestelmämme epäonnistuneisuutta, sillä lapselle ja perheelle tarjottavilla varhaisilla ja riittävillä tukimuodoilla tilanne olisi ollut todennäköisesti ennaltaehkäistävissä. Huolestuttavana ilmiönä kuitenkin näyttäytyy, että lastensuojelun asiakkaaksi päätyy yhä enemmän neuropsykiatrisia ominaisuuksia omaavia lapsia, vaikka lastensuojelun tukitoimet eivät ole oikea ratkaisu näiden lasten ja perheiden tukemiseksi.

Palvelujärjestelmää on uudistettava vastaamaan lasten ja perheiden erilaisiin tarpeisiin

Suomessa meillä ei ole riittävän yhtenäistä palvelujärjestelmää neuropsykiatrisia piirteitä omaaville lapsille ja heidän perheilleen. Palvelujärjestelmämme on hyvin pirstaloitunut, eikä tukea ja apua ole useinkaan saatavilla riittävän varhaisessa vaiheessa. Vanhemmat eivät saa myöskään riittävästi palveluohjausta, vaan asioiden selvittely jää vanhempien varaan. Tämä lisää vanhempien kuormittuneisuutta ja uupumusta, jolloin tilanteet pääsevät usein kriisiytymään.

Suomessa tarvitsemme palvelujärjestelmän uudistamista, joka huomioi nepsy-lasten ja heidän perheidensä tuen tarpeet riittävän varhain. Tarvitsemme myös niin varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, sosiaalitoimeen, neuvoloihin kuin perusterveydenhuoltoonkin lisää neurokirjon osaamista ja tietoa. Tarvitsemme pikaisesti eri sektoreita koskevaa neurokirjon toimenpideohjelmaan, jotta voimme rakentaa nepsykirjon lapsiperheitä varhaisessa vaiheessa tunnistavia ja tukevia palvelurakenteita.